Suomalaiset ennakoinnin ammattilaiset kirittävät päättäjiä uudistamaan hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet
Käsitys hyvinvointivaltiosta on muutospaineessa. Suomalaisten on uskallettava keskustella hyvinvoinnin tulevaisuudesta. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion menestystarina ei jatku automaattisesti, vaan sen säilyttäminen vaatii rakenteiden uudistamista tulevaisuuskestäviksi. Tuoreessa raportissa todetaan, että kyse ei ole ainoastaan palveluista ja rahoituksesta, vaan siitä, millaisiksi ihmisen toimijuus, yhteisöjen rooli ja arvonluonti kehittyvät.
Ennakoinnin ammattilaiset nostavat esiin neljä teemaa, jotka vaativat uudenlaista kansalaiskeskustelua ja päättäjien nopeaa reagointia.
Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta 2035 – Tulevaisuusmylly Vol. 2 -raportti julkaistiin torstaina 24.9.2026.
“Tulevaisuustyön ja ennakoinnin ammattilaisina koemme vastuuta tuoda julkiseen keskusteluun näkökulmia, jotka jäävät nykyisessä vaalikausi- ja uutissyklissä liian vähälle huomiolle”, sanoo Futures Finlandin hallituksen puheenjohtaja Minna Koskelo.
Murros ei koske vain Suomea. Se on globaali ja näyttäytyy useina yhtäaikaisina muutoksina. Puhutaan myös monikriisin ajasta. Erilaiset geopoliittiset, taloudelliset ja ympäristöön liittyvät muutokset eivät ainoastaan ilmaannu samaan aikaan, vaan myös kytkeytyvät toisiinsa ja voimistavat toistensa vaikutuksia.
“Esimerkiksi äkkisyvä teknologinen murros, väestökysymykset, geopolitiikka, työn luonteen uusjako ja julkisen talouden puristus edellyttävät pohjoismaisen hyvinvointimallin rohkeaa uudelleenajattelua”, esittää hallituksen jäsen Ilkka Halava.
Neljä näkökulmaa uudistumiseen
1. Hyvinvointivaltion rakoileva ydin ja julkisen sektorin automatisaatio: Tasapäistävistä massapalveluista on siirryttävä yksilöllistä elämäntilannetta tukeviin ja ihmisen toimeliaisuutta vahvistaviin rakenteisiin. Esimerkiksi AI-agentti voisi tunnistaa kunkin kansalaisen yksilölliset palvelutarpeet ja ohjata oikea-aikaiseen tukeen.
2. Toimijuus murroksessa: osallisuuden tulevaisuus tekoälyn aikakaudella: Työelämän muuttuessa ihmisen ammatillinen identiteetti ja arjen toimijuus vaativat uudenlaista tukea ja uudelleenmäärittelyä.
3. Innovaatiosta arvonluontiin: Pelkkä innovaatioiden määrä ei riitä. Meidän tulee mitata arvoketjua myös muualta kuin alkupäästä ja varmistaa, että luotu arvo jää Suomeen ruokkimaan yhteiskunnan jatkuvaa uudistumista.
4. Kolmas sektori hakee rooliaan: Kolmannen sektorin julkinen rahoitus on kriisissä samalla, kun yhteisöjen merkitys kasvaa. Valtion on mahdollistettava uusia yhteisörakenteita ja verkostoja, kun taas järjestöjen on löydettävä keinot omavaraisempaan toimintaan ja rahoitukseen.
Tulevaisuusmylly
Tulevaisuusmylly on Futures Finlandin toteuttama asiantuntijapaneeli, jossa tuotetaan punnittuja tulevaisuusnäkemyksiä yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Paneelissa on kuultu Futures Finlandin jäseniä, tulevaisuustyön ja ennakoinnin ammattilaisia. Keskustelunavaukset nostavat esiin näkökulmia, jotka tuntuvat jäävän nykyisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa liian vähälle huomiolle.
Ensimmäinen Tulevaisuusmylly (2025) keskittyi hyvinvointiyhteiskunnan rakenteisiin ja niiden muutoksiin yhteistyössä Suomen Yrittäjien kanssa.
Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta 2035 – Tulevaisuusmylly Vol. 2 tuo lisää teemoja keskusteluun.
Lisätiedot:
Minna Koskelo
Hallituksen puheenjohtaja, Futures Finland ry
050 356 9140
minna.koskelo@futuresfinland.com
Lataa raportti tästä.