Minimalistinen, abstrakti valokuva, jossa on valkoisia ja harmaita muotoja ja pieniä palloja, luoden sulava ja hiljainen ilme.

Futures Finland

Olemme foorumi ja verkosto ennakoinnin ammattilaisille.

Futures Finland kokoaa yhteen ennakoinnin ja tulevaisuusajattelun ammattilaisia ja harrastajia jakamaan ajankohtaista tietoa tulevaisuudentutkimuksesta sekä kehittämään tulevaisuusajattelua ja sen tunnettuutta.

Verkostosta yhdistykseksi.

Vuodesta 2012 lähtien Futures Finland on kehittynyt pienestä verkostosta suureksi tulevaisuusajattelun ammattilaisten yhdistykseksi. Futures Finland on aktiivisesti edistänyt tulevaisuusajattelun tunnettuutta Suomessa.

Kädessä kirjoittaa muistiinpanopaperiin, joka sisältää sanan 'ENEMMÄN'. Taustalla on papereita, muistiinpanovälineitä ja lasi pöydällä.

Missio

Tehtävämme on laadukkaan tulevaisuusajattelun vaivaton yhteiskehittäminenä

Henkilö katsomassa taustalle heijastettuja sinisen sävyisiä valoja.

Visio

Visiomme on, että tulevaisuudentutkimuksen ja ennakoinnin ei tarvitse perustella itseään.

Henkilö selittää esitystä, jossa on kaavio ja teksti aiheesta "Uniikit lähestymistavat ovat tehokkaita yhdessä". Kuvassa näkyy myös osa tietokortista ja tekstiä, mutta tarkempia yksityiskohtia ei erotu selkeästi.

Tavoite

Tavoitteenamme on edistää saumatonta yhteiskehittelyä tutkijoiden, organisaatioiden ja sidosryhmien välillä tulevaisuusajattelun alalla.

Toiminta.

Futures Finlandin jäsentoiminnan muodostavat kolme kivijalkaa: Tiedot, Taidot ja Toiminta. Järjestämme tapahtumia, joissa kokoonnutaan yhteen ajankohtaisen tiedon ja tulevaisuudessa tarvittavien taitojen äärelle.

Verkostotapaamiset ja sosiaalisen median tilimme toimivat foorumeina keskusteluille, ideoiden jakamiselle, uusien ajatusten kokeilulle, konseptien esittelylle ja työpajoille.

Tieto

Maailma muuttuu jatkuvasti kiihtyvällä vauhdilla. Järjestämme jäsenillemme tapahtumia, kuten yritysvierailuja, puhujia ja kirjailijatapaamisia, ymmärtääksemme  paremmin muuttuvaa toimintaympäristöä. Kannustamme jäseniämme myös jakamaan tietoa alustoillamme ja tarjoamme paikkoja tiedon jakamiseen.

Taito

Maailma kehittyy jatkuvasti, ja niin kehittyvät myös futuristien menetelmät ja työkalut. Skannaamme jatkuvasti toimintaympäristöä ja olemme avoimia uusille taidoille ja työkaluille sekä muuttuvan ympäristön että niitä kehittävien jäsentemme näkökulmasta. Järjestämme koulutustilaisuuksia yhteistyössä jäsentemme kanssa.

Toiminta

Tehtävämme on laadukkaan tulevaisuusajattelun vaivaton yhteiskehittäminen ja edistäminen. Teemme tarvittavia aloitteita, kuten julistuksia ja lausuntoja, jotka palvelevat alaa ja sen kehitystä.

Hymyilevä nuori nainen, vaaleat hiukset ja musta yläosa, hymyilee ja katsoo kameraan.

Olemme osa Nordic Foresight Network -verkostoa.

Nordic Foresight Network on Futures Finlandin ja Futures Swedenin käynnistämä hanke. Idean juuret ulottuvat jo vuoteen 2021, vaikka virallinen yhteistyö käynnistyi alkuvuodesta 2024.

Päätettiin edetä ja laajentaa keskustelua kattamaan myös kaikki Pohjoismaat, tavoitteena luoda Nordic Foresight Network. Tämä uraauurtava verkosto pyrkii kokoamaan yhteen kunnianhimoisesti tulevaisuussuuntautuneita yksilöitä, organisaatioita ja yhteisöjä eri puolilta Pohjoismaita yhteisen tulevaisuuden visioimiseksi ja muovaamiseksi.

Kuvassa paperimallinen maailma maapallo, jossa näkyvät Pohjois-Euroopan alueet, ja teksti 'Futures Finland', 'Futures Sweden', 'Nordic Foresight'.

Tulevaisuusmanifesti.

Futures Finlandin manifesti kiteyttää näkemyksemme tulevaisuudentutkimuksen merkityksestä ja roolista yhteiskunnassamme. Päivitimme manifestimme yhteistyössä jäsentemme kanssa 10-vuotisjuhlavuotemme kunniaksi vuonna 2023.

  • Maailma muuttuu nopeammin kuin koskaan. Tulevaisuuden suhteen tarvitaan toivoa, innostusta ja tavoittelemisen arvoisia visioita. Julkituodut tulevaisuustavoitteet ja tavoitetilojen kuvaukset ovat välttämättömiä poliittisessa päätöksenteossa. Nykyisyyttä toistamalla emme menesty.

  • Olemme ensimmäinen sukupolvi, joka ymmärtää täysimääräisesti maapallon ekologisen kriisin merkityksen ja viimeinen, joka voi vaikuttaa merkittävästi ilmastonmuutoksen etenemiseen, luonnon monimuotoisuuden säilymiseen ja seuraavien sukupolvien elinolosuhteisiin. Transformaatio, jolla planeetan kantokykyyn sopeutetaan, ei ole minkään värinen siirtymä. Transformaatiota ei tule politisoida, se on pragmaattinen projekti. Suomalaisten on aika toimia.

  • Suomella on yhteiskunnallista ja systeemistä potentiaalia nousta transformaation globaaliksi koemarkkinaksi. Voimme olla malli ja investointikohde esimerkiksi seuraavan sukupolven systeemeille niin liikenteessä, logistiikassa, energiassa, tuotantotavoissa, koulutuksessa, ruoantuotannossa kuin hallinnossa. Lainsäädännön on tuettava tätä, joustavuutta on aktiivisesti lisättävä

  • Tulevaisuusorientaation takaamiseksi hyvin valmistellun ennakointitiedon tulee olla päätöksenteon perustana. Lakialoitteet tulee saattaa lausuntokierrokselle eduskunnan tulevaisuusvaliokuntaan. Suomen sata uutta mahdollisuutta -listausta yhteiskuntaa uudistavista radikaaleista teknologioista tulee ylläpitää. Tulevien hallitusten kärkihankkeiden tulee korreloida jollakin tavoin sen kanssa.

  • Koulutuksen tulee olla tulevaisuuskestävää. Oppilaitosten on laajennettava viitekehystään merkittävästi eteenpäin ja valmistettava tulevaan. Emme voi enää kasvattaa uusia sukupolvia järjestelmiin, joita ei enää heidän lähitulevaisuudessaan ole. Murrosajan paine opetukselle on jo vahva. Ennakoinnin ja tulevaisuusohjauksen osaamista tulee viedä edelleen oppilaitosjohdolle ja opetushenkilöstölle.